So far, so good

Moikka moi täältä Skotlannin perukoilta. Oon tässä ihan tosissani yrittää kirjottaa tänne sekä lisätä kuvia, mutta hitaiden nettiyhteyksien takia se on aiheuttanut vaan tuskanhikeä ja kyyneliä... Nyt netti kuitenkin näyttäisi toimivan( ei kuitenkaan niin paljon, että kuvien lisäys onnistuisi;() niin päätin ottaa härkää sarvista ja kirjotella tännekin että mitä kuuuluu.

Nyt tulee tasan kaksi viikkoa siitä kun alotin työt täällä. Tuntuu että toisaalta aika on mennyt nopeasti, mutta jollain tavalla tuntuu myös että olisi ollut täällä vain vähän aikaa. On tosi uskomatonta miten nopeasti ihmisiin voi tutustua. Näiden kahden viikon aikana on kerennyt jo oppia tuntemaan yllätävän paljon työkavereista. Toisaalta tuleehan niiden tyyppien kanssa vietettyä paljon aikaa töissä. Töissä alkaa muutenkin sujumaan jo melko hyvin. Se johtuu varmaan aika paljon siitä, että oon alkanu ymmärtämään englantia paremmin. On ihanaa huomata kun oppii uusia sanoja ja ymmärtää heti ensimmäisellä kerralla mitä asiakas haluaa.

Päästin ehkä joku viikko sitten asumaan tänne meidän "viralliseen" huoneeseen eli siis tänne henkilökunta majotukseen. Huone on melko pieni ja yllättävän kylmä ottaen huomioon, että nyt on vielä elokuu. Noh paljon peittoja ja villasukat niin eiköhän me pärjätä. En kovin mielelläni kuvaile tätä huonetta, koska tää on oikeesti aika kämänen. Kaikkein pahinta oli alussa yhteinen vessa ja suihku muitten työntekijöiden kanssa, mutta siihen tottui kyllä äkkiä. Tässä meidän käytävällä asuu meidän lisäks vaan espanjalaisia. Pelättiin jo etukäteen, että nää pitää kovaa meteliä joka yö ja puhuu kovaan ääneen, mutta ei olla onneksemme vielä menetetty yöunia  naapureiden takia. Joko täällä on vaan hyvät äänieristykset seinissä tai sit noi on vaan niin kovia työmyyriä että ne ei edes valvo meitä myöhempään.

Elämä on alkanu sujua kyllä alkukankeuksien jälkeen tosi hyvin. Tohon ruokaankin tottui tosi äkkiä ja enää ei oo niin ihmeellistä, että joka ruualla on ranskalaisia ja rasvaa laitetaa jokapaikkaan reilulla kädellä. Toisaalta kyllä eilen oli itseasiassa ihan hyvää ruokaa; oli sellasta kanamunahommelia missä oli perunaa ja sit oli ehkä ekaa kertaa salaattia. Ollaan kyllä monet kerrat todettu Saijun kanssa, että hitto tänne ei kyllä kannata lähetä makujen matkalle. Paras ruoka minkä oon täällä syöny niin on sushi. Ja sekin oli tuolla Aberdeenissä.

Toi Aberdeen ( eli siis lähin suurempi kaupunki) on kyllä älyttömän ihana paikka. Ollaan käyty siellä nyt kerran ja heti kun nämä Highland gamesit on ohi niin lähdetään sinne uudestaan. Eilen kun juttelin "puoli"paikallisen työkaverin Calumin kanssa niin hän sanoi, että Aberdeen on koko Skotlannin paras kaupunki. Enkä yhtään ihmettele. Aberdeen on just sopivan kokonen. Ei liian iso, mutta kuitenkin sellanen, että siellä on elämää. Kierreltiin siellä ympäriinsä ja löydettiin vaikka mitä kivoja kauppoja ja se sushipaikka missä käytiin syömässä. Oli kyllä tällaselle pienen kylän tytölle erikoinen kokemus se sushi paikka! Siellä oli liukuhihna mikä kiresi periaatteessa koko ravintolan kaikkien pöytien ohi ja meni lopulta keittiöön missä kokit valmisti sushia ja laittoi ne hihnalle ja asiakkaat sai sitten liukuhihnalta valita mitä ottaa. Tuli kyllä syötyä ihan älyttömästi sushia sinä päivänä. Ja ai että se oli hyvää!

Nyt alkaa kyllä nälkä ( taas ) kurnia vatsassa, niin luulenpa, että lähden tästä ettimään Saijua. Se on vielä töissä, mutta uskon ja toivon, että se pääsee pian. Toivottavasti mä pystyn seuraavalla kerralla lisäämään tänne kuviakin, sillä on varmasti puuduttavaa lukea pelkästään tekstiä ilman minkäännäköistä kuvitusta. Mä lähden nyt metsätstää ruokaa. Moikka !

-Telma

Lazy morning in Braemar

Huomenta vaan täältä Skotlannista. Tänään on ollut mun eka vapaa päivä ja oon nauttinu tästä hitaasta aamusta toosi paljon. Mulla on ollu siis lauantaista tähän saakka ollut joka päivä enemmän tai vähemmän töitä baarissa. Ensimmäisinä päivinä kaikki oli älyttömän vaikeeta, koska en oo tehny töitä baarissa ikinä Suomessa ja jouduin heti tosi toimii enkä vaan pyyhkimään pöytiä ja tiskaamaan niinku luulin. Kaikkein vaikeinta ehkä oli se, että tiesin sieltä baarista vaan Merlot nimisen viinin, Kopparberg siiderin ( joka lausutaan täällä niin omituisesti etten ees tunnistanu sitä tutuksi kun sen asiakkaan sanomana ekaa kertaa kuulin) ja sen että smirnoff on vodkaa. Ei siinä muu auttanu kun alkaa opettelemaan oluitten ja viskien nimiä, jotta tiesin mitä asiakkaat haluaa tilata.

Täällä on baarissa tosi erilaisia juttuja verrattuna Suomeen esim. jos tilaa Stella nimistä olutta se täytyy tarjoilla asiakkaalle Stella tuopista. Ja mä en oo varma miten tää menee oikeesti suomessa, mut jos tilaa vaikka oluen niin siihen tuoppiin jätetään yleensä pari senttiä tyhjää mut jos mä täällä teen silleen niin asiakkaat tulee vihasena takasin, koska ne ei oo saanu rahoilleen vastinetta. Heti ensimmäisenä työpäivänä, mä opin että lasi täytyy pistää aina ihan piri pintaan olutta, mikä on aika sotkusta, mutta ainakin asiakkaat on tyytyväisiä.

Noh mun tekis mieli kertoo vaikka mitä töistä mutta se saattais antaa sellasen kuvan, että kaikki on sujunu kun rasvattu, koska mul on töissä niin helppoo nykyisin.Totuushan on se että petyttiin ihan ekana päivänä aika pahasti tähän tämän hotellin tasoon. Okei me kyllä tiedettiin, että nää meidän asuintilat ei tuu olemaan hienot, mutta koska ruoka oli niin kamlaa niin se masensi meitä vähän aluksi. Ruoka on tosiaan sellasta että voisin heittää arvion että siinä on n. 80 % rasvaa mitä me syödään... Ei salaattia ( paitsi aamupalalla paistettuja tomaatteja) ja tosi paljon hiilihydraatteja. Ihan joka ikisellä ruualla tähän saakka on ollut ranskalaisia. Lasagnee ja ranskalaisia, perunamuusia ja vähän karjalanpaistin tapaista liha hommelia ja siihen kylkeen ranskalaisia. Ruualla on ollu tosi useesti rasvassa uppopaistettuja kana nugetteja ja muutenkin ruoka on vaan ihan älyttömän rasvasta. Heti ensimmäisenä päivänä tuli ikävä suomalaista, terveellistä, nälän pois vievää ruokaa, koska tää ruoka mitä täällä on ei ainakaa mulla pidä pitkää aikaa nälkää poissa... 

On tässä maassa onneksi paljon hyvääkin. Vaikka monet ihmiset on kertonu mulle, että ihmiset on täällä ystävällisiä, sen tajuaa vasta kun on käyny täällä. En  ois ikinä uskonu, että jossain on näin auttavaisia ja sydämellisiä ihmisiä. Ja se miksi ihmiset kutsuu ventovieraita on musta tosi hämmentävää, koska ei mua Suomessa kaupan kassalla oo kukaaan kutsunut nimellä darling,  love, dear. Mukava asia on se ,että se ystävällisyys tarttuu ja sitä huomaa itsekin sanovansa 3-5 kertaa kiitos yhden oven avauksen aikana. Paikalliset, jotka tulee melkeen joka päivä tonne "mun" baariin, auttaa mua aina jos mulle tulee tiukka paikka eteen. Esimerkiksi jos mä en tiedä missä joku paikka on mitä joku asiakas etsii niin joku baarin kanta-asiakkaista tulee heti neuvomaan ihan ilman kysymistä. :) Ehkä just se on tehny mun työstä niin helppoa kun kukaan ei näytä nyrpeetä naamaa jos annan vahingossa väärän juoman ja muutenkin jos teen jonkun virheen niin asiakkaat ei raivostu vaan ne on yleensä todella ymmärtäväisiä.

ps. kuvat on kännykällä otettuja ja siks ehkä vähän epätarkkoja, yritin ladata kuvia mitkä otin järkkärillä mutta puoleen tuntiin ei tapahtunu mitään joten näillä kännykkä kuvilla mennään...:(

Nyt taidankin hipsiä tästä aamupalalle ja sit lähen varmaan seikkailemaan noille vuorille( tai syömään sänkyyn suklaata ja kattomaan emmerdalea).

-Telma

Sometimes dreams come true!

Huomenna on se päivä mistä oon unelmoinu koko pienen ikäni. Huomenna on se päivä kun elämäni ensimmäistä kertaa muutan pois tutusta ja turvallisesta Suomesta. En olis ikinä voinut uskoa, että tämä päivä tulee näin pian! Me luultiin Saijun kanssa, että saadaan hyvissä ajoin tietää milloin tulee lähtö, mutta kävikin tosisin.

HAPPY HAPPY HAPPY

Saatiin tasan viikko sitten tietää, että lähdetään pieneen kylään nimeltään Braemar, joka sijaitsee Skotlannissa. Ihan ensin oltiin molemmat todella innostuneita, mutta sitten alettiin tutkia asiaa tarkemmin ja selvisi, että siellä on vain n. 800 asukasta. Se kuulostaa tosi pieneltä määrältä varsinkin jos vertaa mun lukioon mistä kirjotin, koska siellä oli 750 oppilasta. Oltiin ihan kauhuissamme, että sinnekkö pitäisi lähteä, ja miten siellä voi olla mitään tekemeistä ja oltiin jo jossain vaiheessa valmiita perumaan koko homma, mutta sitten meidän yhteyshenkilö sieltä järjestöstä( kuten myös perheet ja ystävät) puhui meille järkeä ja päätettiin että hitto nyt muuten lähetään.

Sitten alko älytön asioitten järjestely. Piti ostaa työvaatteita, lennot ja junamatkat. Piti käydä maistraatissa tekee muuttoilmotus ja kaikkee muuta "virallista". Just kun olin siinä uskossa että hei sain kaiken hoidettua niin huomasin että mun passi menee just vanhaks sillon ku oon siellä. Kauhee paniikki iski, että kerkeekö mikään pikapassi ikinä nii nopeeta ja jos kerkee niin kuinka paljon se sit maksaa. No sain passin ja se ei loppujen lopuks maksanu ku 12 e enemmän kuin tavallinen, joten loppu hyvin kaikki hyvin.

Pikkuveli( toivottavasti se ei kasva tosta pidemmäks sillä aikaa ku oon poissa)

Nyt mulla on uskoakseni kaikki tarvittava mukana. Enää ei tarvitse kun lähteä. Oon tässä pitkin viikkoa hyvästelly läheisempiä ystäviä ja viimein kun tänä aamuna poikaystävä lähti töihin, ja oli hyvästien aika , alkoi lähtö ensimmäistä kertaa tuntumaan todelliselta. On niin ristiriitaisia ajatuksia kun tosiaalta jännittää aivan kamalasti, että mitä tuleman pitää, mutta toisaalta pelottaa myös vähän ja toisaalta tuntuu että tulee rakkaimpia ihan älytön ikävä. Onneksi me ollaan siellä vaan 6 kuukautta ja Lauri ainakin on luvannut tulla käymään siellä niin uskon, että aika menee tosi nopeesti.

Rakkaimmat ystävät

Elina<3

Mun pojat<3

Nyt vaan viimenen tarkastus, että kaikki oleellinen on mukana ja eikun matkaan. Mennään tänään jo Helsinkiin junalla kun huomenna on tosi aikanen lento Aberdeeniin ( joka on n. 2 h päästä Braemarista).  Toivotaan että kirjottelen seuraavan kerran jo Skotlannsita!

-Telma

My heart is beating like a jungle drum!

Tuttu soittoääni alkaa soimaan. Soittajana on tuntematon numero. okei. Siis tuntematon numero!okei. Eli se voi olla Englannista tai sieltä järjsestöstä. okei. Mitä mä sanon?Mitä mä vastaan? Kuka se on? Mun päähän pölähtää sata ja yks kysymystä vain muutaman sekunnin aikana. okei. Ei paniikkia. Ihan rauhassa vaa. Sydän hakkaa tuhatta ja sataa. Painan vihreetä luuria, tai no pyyhkäisen vihreen luurin kuvaa näytöllä ja ei kun luuri korvalle. okei here we go. " Saunalahdelta Matti Meikäläinen hyvää päivää" sanoo työhönsä kyllästynyt asiakaspalevlu ääni mun puhelimessa ja mun hengitys ja syke tasaantuu puhelun aikana normaaliks. 

Ei tullut vielä soittoa Englannista, mutta odotan kyllä kovasti. Ehkä huomena. Tai ens viikolla. Tai elokuussa... Ja niinkun Tuukka nyt sanois niin toivossa on hyvä elää sanoi lapamato kunnes Toivo kuoli. 

facepalm

-Telma

This and that

Happy Happy Happy

Jeee! Me alettiin puhua tämän bloggerin kanssa samaa kieltä ja tajuan viimeinkin miten saan kätevästi kuvat täältä puhelimesta tänne blogiin! Voittaja fiilis! Tänään on ollut aivan loistava päivä ottaen huomioon, että nyt on sunnuntai! On ollut niin huikee sää, että ei voi kuin hymyillä.

Aamu ( tai no klo 13) alkoi näissä merkeissä kun mentiin L:n kanssa brunssille. Oli kyllä aivan loistava aamupala! Juuri kun oltiin saatu ahdettuamme itsemme täyteen ja suunniteltiin kotiin lähtöä tarjoilia tulee kysymään että otatteko brunssiin kuuluvat letut ja ei tarvinnut kyllä kahdesti miettiä mitä vastasi. 

Seuraavaksi oli vuorossa Saijun ( eli mun tulevan matkaseuralaisen) kanssa rannalla löhöilyä. Oli Ihanan lämmintä ja saatoin jopa ehkä vähän ruskettua lisää. Siinä jätskin syönnin ja lentopallojen väistelyn lomassa harjoiteltiin työhaastattelua enkuks. Ei kyllä teksin yhtään pahaa harjotella lisää, koska mulla ainakin oli monet tärkeät sanat hukassa kuten esim. tehokas, oma-alotteinen, sopeutua. Mutta eihän se muu auta kun treenata. 

Me siis harjoiteltiin työhaastattelua enkuks, koska sieltä järjestöstä soitettiin, että meidän kaikki paperit tuli perille ja ne lähetetää eteenpäin. Ne sanoi siellä, että seuraavan kerran kun ne ottaa meihin yhteyttä niin silloin on luultavasti työpaikka löytynyt!JÄNNÄÄ! Mutta ne sano myös että siihen voi mennä vielä aikaa, joten en oo vielä mitenkään kamalan toiveikas. Eihän sitä tiedä vaikka meille ei ollenkaan löytyisi paikkaa ja pitää keksiä jotain muuta täksi välivuodeksi.

ilmeeni jos en pääse Englantiin

Nyt on ihana sunnuntai saanut vielä mukavan päätöksen kun juttelin mun ihanan ystävän Annan kanssa joka on juuri parhaillaan Englanissa au pairina. Onneksi Anna tulee pian Suomeen ja keretään vielä viettää aikaa yhdessä ennen kun mä lähden.

Minun ihanat rakkaat ystävät <3(Kuva kesältä 2012)

-Telma

Head full of thoughts

Sain vihdoin ja viimein kaikki lomakkeet, paperit ja lippulappuset lähetettyä sinne minne pitikin ja nyt on edessä vain odottelu. Mulla on tosi sekalasisia ajatuksia lähdöstä; välillä mä oon aivan yltiö-onnellinen siitä, että mulla ei oo velvoitetta mennä kouluun ja jos kaikki hyvin sujuu pääsen syksyllä Enkkuihin, kun taas toisaalta pelottaa hirveesti mitä tuleman pitää ja että pääsenkö edes sinne asti ja jos pääsen niin miten mä pärjään siellä. Mun hyväksi onneksi mun ei tarvii lähtee sinne yksin vaan S lähtee mun kanssa ja me saadaan kokee kaikki ylä-ja alamäet yhessä.

Mä oon nyt mun porukoilla koiravahtina kun iskä ja äiti on Virossa. Mä en tiedä yhtään miten mä oon jaksanut asia täällä kaukana kaikesta koko elämäni. Mä oon ollu täällä nyt kolme päivää ja mä en ymmärrä miten sain ennen ajan kulumaan täällä. Musta tuntuu että täällä ei oo mitään tekemistä. Oon käyny salilla ja lenkillä ja kattonut aivan liikaa sarjoja netistä. Pitäis koittaa kehittää jotain huomisella ja koko ensi viikkolle. Onneks on sentään pikkuveli Tuukka täällä seurana.

                                                           Tuukka ja koiruudet

Mä en kuuntele ollenkaan tällasta musiikkia vaan toi linkki liittyy yhteen mulle tosi tärkeeseen henkilöön. Meillä oli jo jostain syystä pidemmän aikaa ollut viileet välit tän kaverin kanssa ja mä kyllä ajattelin, että kyllä kaiken saa fiksattua kun vaan puhuu asiat halki. Sitä tilaisuutta puhua tälle tyypille ei ikinä tullu ja vaikka musta tuntu että yritin kaikkeni niin mikään ei auttanu. Tää henkilö vaan yksinkertaisesti halus työntää mut pois sen elämästä ja mä olin elätelly koko tän kevään toivoa, että joo kyllä tämä tästä ja että hänen pitää varmaan saada omat asiat elämässään ensin selvitettyä ennenkun pystytään juttelemaan. Tänään kuitenkin kun kävin tämän ihmisen Facebook profiilissa huomasin että hän oli poistanut minut kavereista ja ajattelin ihan älyttömästi kaikkea mahdollista mitä oon tehnyt tai jättäny tekemättä. En löytänyt kyllä omasta käytöksestäni mitään vikaa ja olisin niin kovasti halunnut saada selvitettyä välit tän tyypin kanssa mutta kai se on vaan hyväksyttävä, että ei niin ei. Anyway tää biisi tuo mulle hyviä muistoja mieleen tästä tyypistä ja toivon, että ehkä joskus saan selityksen tälle kaikelle.

Tälle postaukselle ei kyllä tule päätä eikä häntää jos annan vaan ajatusten virrata ja sormien näpytellä. Ehkä se on ihan hyvä, että pääsee pois Suomesta ja uusiin ympyröihin. Elämä menee niinkuin menee ja niin pitkään kun siihen ei voi itse vaikuttaa niin ei pidä taistella vastaan.

-Telma

The very first

Kauhea ramppikuume. En tiiä yhtään, että mitä mun pitäis sanoo mut, toisaalta tekis mieli sanoo niin paljon. Tää on ihan eka kerta kun päästän ajatukset valloilleen näin kirjoituksen muodossa ja julkaisen ne vielä kaiken kansan nähtäväksi. Tosi jännittävä tunne. Ehkä mä kerron jotain vähän minusta itsestäni ja siitä mitä mä aion täällä jatkossa kirjotella.

Okei, eli mä olen 19 vuotta vanha. Tällä hetkellä tuntuu, että oon nimenomaan 19 vuotta vanha, mutta niinhän se on, että kun tietty ikä koittaa, niin sitä tuntee itsensä vanhaksi, mutta myöhemmin ajattelee, että "oi voi mä olin niiin nuori sillon". Mä asun Kuopiossa mun poikaystävän kansssa ja mulla on ihana pieni koira, Franko. Mä just valmistuin lukiosta ja mietin kovasti, että mitä mä haluan tehdä lukion jälkeen. Päädyin sitten siihen tulokseen, että musta olis mahtavaa olla luokanopettaja. Noh, hain yhteishaussa Joensuuhun, Jyväskylään ja Savonlinnaan yliopistoon lukemaan Kasvatustieteitä, mutta en tietenkään päässyt sisälle, eikä mulla oikein ollut mitään varasuunnitelmaa. 

Kun olin tarpeeksi kauan miettinyt ja pohtinut mitä haluan tehdä vuoden mun elämällä, kun ensimmäistä kertaa ei ollut velvoitetta mennä kouluun tai töihin, mun päässä alkoi pyöriä monia eri vaihtoehtoja. Au pairiksi lähteminen kuulosti todella hyvältä suunnitelmalta ja sitten alkoi armoton hakemuksien lähettely ja eri nettisivustoille profiilien luominen. Olin aivan äylyttömän innoissani ulkomaille lähdöstä ja mietin ensin, että haluaisin lähteä Venäjälle(  kirjoitin venäjän nyt tänä keväänä ja osaan sitä auttavasti), mutta loppujen lopulta rohkeus ei riittänyt, koska no Venäjä nyt on aina Venäjä ja tällä kielitaidolla se vain tuntui liian hasardilta. Sitten mielessä alkoi pyöriä ajatus siitä, että lähtisin Englantiin ja se tuntui todella järkevältä, koska ajattelin mennä keväällä uusimaan enkun yo-kirjotukset koska, no ne nyt ei menny täysin putkeen. 

Olin lähettäny varmaan yhteensä 50-100 au pair hakemusta ja alkoi tuntua aika epätoivoiselta kun todella moni perhe oli saanut jo satoja hakemuksia. Mun ystävä S pitää nyt kanssa välivuoden ja S yritti myös löytää au pair perhettä huonoin tuloksin. Lopulta me päädyttiin siihen tulokseen, että kumpikaan meistä ei kerkee löytää perhettä tän kesän aikana ja meidän pitää keksiä uusi suunnitelma. Löydettiin sellanen sivusto joka tekee nuorisovaihtoa Euroopan maihin eli siis myös Englantiin. Yksi nuorisovaihto konspeti oli se, että lähtis sen järjestön kautta tekemään hotellityötä Englantiin ja sais siitä hotellista katon pään päälle, ruokaa ja palkkaa. Se kuulosti meidän mielestä hyvältä joten alettiin työstää yhessä sitä, että nyt muuten lähetään Englantiin.

Ensimmäinen vaihe on se, että meidän pitää lähettää sinne hakemukset. Kuulostaa helpolta, mutta ensimmäinen mutka tuli heti kun huomattiin, että pitää olla terveys-tai lääkärintodistus. Olin ihan varma, että voin käyttää sitä todistusta mikä piti olla ajokorttia varten, mutta se todistus oli tehty v. 2010 ja se olis kyllä vieläkin voimassa, mutta kun tämä järjestö tarvitsee todistuksen joka on alle kaksi vuotta vanha. Eli siis ei auta muu kuin mennä lääkäriin ja julkiselle puolelle on niin pitkät jonot, että lähtö siirtyis liikaa, joten pitää mennä yksityiselle. Rahan menoa ei voi estää. Sain heti maanantaille ajan, joten uskon, että saadan heti tiistaina S:n kanssa hakemukset lähetettyy ja homma alkaa etenemään.

Mun unelma on ollut jo kauan se, että pääsisin asumaan ulkomaille. Nyt kun siihen on mahdollisuus niin en voi jättää tätä tilaisuutta käyttämättä. Mä tiedän, että se ei oo helppoo olla erossa perheestä ja ystävistä kuutta kuukautta(aion suunnilleen siis 6 kuukkautta Englannissa viettää), mutta musta tuntuu siltä, että jos en nyt lähde niin toista tilaisuutta ei ehkä tule. Mulle tulee varmasti ihan älytön ikävä kaikkia, mutta ainakin mä tiedän, että mun ystävyyssuhteet säilyy, koska mun rakkaimmat ystävät oli vuoden vaihdossa lukio-aikana ja kun ne tuli takaisin Suomeen tuntui siltä, ettei ne ois koskaan lähetnytkään. Ja mitä mun poikaystävään tulee niin me ollaan oltu jo kaks vuotta yhdessä. Jos me ei voida olla niin pitkää aikaa erossa kun oon Englnnissa, niin sitten ei voida, ja elämä jatkuu, mutta tietenkin mä toivon että L odottaa mua täällä kun tulen takaisin.

Eihän tämä ajatusten jakaminen loppujen lopulta niin pelottvaa ja ollutkaan. En malta odottaa, koska pääsen kirjottamaan lisää.

-Telma